Note To Myself

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä, lentääkö se ilmaan?
Mitäpä jos sun selkä pettää uudenvuodenaattoyönä, viedäänkö sut sairaalaan ja pistetäänkö sänkyyn?
Mitäpä jos on rintasyöpä, mitäpä jos oot lapseton, saako vailla koulutusta adoptoida?
Mitäpä jos mä muutan Ruotsiin? Mitäpä jos mä sokeudun voitko silloin jättää mut vai oiskohan se julmaa?

Mitä? Mitä?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan, turhaan, turhaan, turhaan, turhaan?
Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Vähän viiniä lisää. Sä naurat sanot juuri niin.

Tänään taas vähän hankalampaa, olla tässä ja nähdä sut. Se tyttö sun tukkaa kampaa, se on nätti ja meikannut. Kun sä katsahdat minuun, mä lasken silmät kämmeniin. Ei mä en anele en kinuu, sä lähdit pois siis olkoon niin. Hän koskee sun niskaa ja hymyilee, mä en kestäisi olla, mitä mä teen. Sulla oli metalliketjussa heijastin ja mul oli sotkuinen tukka, ja maailma kuin siinä ei muita ois. Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin, mä oon säälittävä rukka. Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois. Mitä musta jää, kasa ikävää. Samantekevää.

Parempi ois aivokuolleena

Vois keskittyä nyt vaikka siihen, ettei näyttäis näin helvetin kuvottavalta läski porsaalta. Ei kai mulla muutakaan enää oo, kun itseni.

Kuollut kudos se peittää kaiken

'En mä osaa muuta olla
Vaikka yrittäisin kuinka, ei se onnistu pakolla
En mä pysty muuksi muuttuu
Vaikka tahtoisin niin paljon multa voimat puuttuu
Kai mun on elettävä tämän kanssa
Joka peilikuvasta katsoo mua takaisin, on sekaisin

Eksynyt, väsyny, mieti mun tekoja
Mussa on aivan liian paljon vikoja'

Helvetti miten vaikeeta taas pitää kaikki kasassa.

Mä vaan 'räjähtelen' taas kokoajan kaikille, ja kaikki vituttaa. Eikä mulla kai oo aikomustakaan tehdä asialle mitään, jos vituttaa ni vituttaa. Mä sit vaikka vihaan sitä ja tota ihmistä, ilman mitään syytä. En varmaan muuta mieltäni. 

Oon kai jotenkin palautumassa lapsen tasolle, ellen oo ollut jo kauan. Jos asiat ei mee niin kun mä tahdon, niin mä en sitten tee mitään. Jos joku sanoo jotain mitä en halua kuulla, niin mökötän. Jos jollain on kivempaa muun kun mun kanssa, luulen että se vihaa mua.

Logiikka. Tiedän olevani idiootti, mutta mä en vaan tiedä miten tää suunta muutetaan. Kuvittelen olevani mukava ihminen, mut oon kaukana siitä. Itsekäs kun mikä...

Lähtevien laivojen satama

Mulla on sua ikävä, rakkaudella sun ystävä.

Jos sä haluut lentää mun kaa, niin sun pitää pitää kiinni siitä mistä sanot

Miten uskaltaa rakastaa, tai ylipäänsä elää, kun pelkää menettävänsä jonkun. Mä en halua tehdä väärin, sanoa väärin, en uskalla edes puhua kaikesta. Enkä mä tiedä, pelottaako mua nimenomaan se menettäminen, vaan se mihin mun ajatukset menee sitten. Ja itseinho. Mua pelottaa että menetän samalla itteni. Vaikka tää pelko onkin ehkä turha, se estää mua olemasta, tekemästä.

Mä saan just ja just pidettyä itteni pinnalla nyt. Mä en voi kattoa yhtään surullisia leffoja, ajatella mitään surullista. Hankalaa jutella kenenkään kanssa niiden menetyksistä, kun tuntuu et se vetää mut mukaansa. On ihan helvetin vaikeeta pysyä vahvana, jos tarttuisin mihinkään kunnolla, se veis mut mukanaan. Ja ahdistaa se, että yhdellä ihmisellä on valta tuhota mun koko elämä. Mä en haluais että sitä on kenelläkään...

Kukaan ei ymmärrä mua, oon loppujen lopuks niin yksin asioiden kanssa. Vaikka mulla onkin ihania ystäviä ympärillä...

Ei vaan saa ajatella liikaa. Niin mä oon tähänkin asti pärjännyt.

Lost

Mitä mulle tapahtuu.

Voi ku joku joskus jotain, mut ei kukaan koskaan mitään vaan kaikki aina vaan.

Vituttaa et vituttaa. Tää on niin tätä, ja sit se vaan kasvaa enkä osaa olla enää normaali. En vaan voi. Kaikki on paskaa. Kun noi nauraa tuolla on paskaa, ihan sama mitä ne puhuu tuolla, on paskaa. Mutta noh, kivempaahan teillä on ilman mua. Istun mun huoneessa, ja kuulen heti miten niiden äänensävy muuttuu kun mä lähden pois. Ne nauraa, ne puhuu, ne juo. Niin mäkin juon, mutta en naura. En en en, varmasti en. Vihaan teitä, koska vihaan itteäni. 

Ja tyhmintä tässä on, että kaikki johtuu musta. Aina. Never going to be normal.

Mä toivon et sä kuolet sisältä. Et sul on mies ja timantteja ja ontto elämä.

En osaa syödä normaalisti, liikkua normaalisti. Syön joko liikaa, tai liian vähän. En edes tiedä mitä haluan tehdä 'isona'.

En osaa elää normaalisti. Viikonloput vaan olen, ja sekin tuntuu äärettömän raskaalta välillä. 

Eikä mulla oikeestaan ees oo paha olla. Mut oon jotenki tosi vihanen ja ärsyyntynyt kokoajan. Ei se mua sinänsä haittaa, paitsi siltä osin kun tiuskin mun läheisille ja pilaan niiltä fiilikset. 

En oikein saa mistään kiinni. 

'Daddy you were always somewhere, and Mommy I live out of the town. So tell me how could I ever be normal somehow, you tell me this is for the best, so tell me why am I in tears? 

Kelle täällä pitää maksaa, ettei kaikki olis niin paskaa

Menee ehkä liian hyvin sille, että osaisin edes kirjottaa mitä kuuluu. Tää on nyt hetken tällästä kivaa, tää elämä, millon jaksaa olla onnellinen hetkissä, ja nauttia pienistä jutuista. Kyllä mä tiiän, että se on kaukana tai lähellä kun tuntuu et maailma painuu niskaan. Ihmisen mieli on kyl iha hullu! Mut sen takii pitää nauttii, pienistä hetkistä ja asioista. Yh miten kliseistä, mä en oikeesti osaa kirjottaa kivoista asioista vaikka niistä nautinkin. Onneks ne voi elää!!!

Mut ihanaa syksyä tyypeille! Ihanaa et hengitys höyrystyy aamulla kun lähet liikenteeseen, mut toisaalta en kyl odota yhtään talvea, lunta ja kylmää. Vaikka tosin, en tiedä mitä Helsingin talvelta pitäs odottaa.

 Tää syksy sais kestää pidempään, ja siitä suoraan kesään :-)  Peace&Love

Till it happens to you

You tell me "it gets better, it gets better,
in time"
You say I'll pull myself together, pull it together,
"You'll be fine"
Tell me what the hell do you know,
What do you know,
Tell me how the hell could you know,
How! could you know

Till it happens to you, you don't know
How it feels,
How it feels.
Till it happens to you, you won't know
It won't be real
No It won't be real
Won't know how it feels

You tell me "hold your head up"
Hold your head up and be strong
Cause when you fall, you gotta get up
You gotta get up and move on."

Tell me, how the hell could you talk,
How could you talk?
Cause until you walk where I walk,
It's just no joke!

Till it happens to you, you don't know
How it feels,
How it feels.
Till it happens to you, you won't know
It won't be real (how could you know?)
No It won't be real (how could you know?)
Won't know how I feel

Till your world burns and crashes
Till you're at the end, the end of your rope
Till you're standing in my shoes, I don't wanna hear a thing or two
From you, from you, cause you don't know 

You tell me hold your head up
Hold your head up and be strong
Cause when you fall you gotta get up
You gotta get up and move on

Tell me how the hell could you talk,
How could you talk
Losing till you walk where I walk,
This is no joke

Till It happens to you, you don't know how it feels, how it feels
Until it happens to you, you won't know, it won't be real
No it won't real
I know how it feels


Till your world burns and crashes
Till you're at the end, the end of your rope
Till you're standing in my shoes
I don't wanna hear a thing or two from you, from you, from you

Source: http://www.directlyrics.com/lady-gaga-till-it-happens-to-you-lyrics.html
You tell me hold your head up
Hold your head up and be strong
Cause when you fall you gotta get up
You gotta get up and move on

Tell me how the hell could you talk,
How could you talk
Losing till you walk where I walk,
This is no joke

Till It happens to you, you don't know how it feels, how it feels
Until it happens to you, you won't know, it won't be real
No it won't real
I know how it feels


Till your world burns and crashes
Till you're at the end, the end of your rope
Till you're standing in my shoes
I don't wanna hear a thing or two from you, from you, from you

Source: http://www.directlyrics.com/lady-gaga-till-it-happens-to-you-lyrics.html

And how you only come around, when your life is upside down

'Miks sä ees koittasit miellyttää jengii joka sua eteenpäin ei vie yhtään? 

Ei ne välitä sun tuskastas, jos et hyödytä niit, saat viruu putkassas'

Ja mä luotin sokeana. Enkä ollu taaskaan tarpeeksi, vaikka parhaani yritin. Anteeksi.

Olin tarpeellinen vaan siihen asti, kun sait sovittua niiden kaikkien pahojen olojen jälkeen (joita kuuntelin aina), sun kavereiden kanssa.  No hard feelings :))

 

Haistakaa paska koko valtiovalta

Älä luota kenenkään. Ikinä. Sulla on vaan itsesi. Älä edes siihen, jonka luulit aina ymmärtävän. Ja lopeta se turhanpäivänen valittaminen.

Joo hei taas

'Kaikki tiesi että vielä paskat ajat tulee muttei painaneet mieleen. Katotaan nyt sitten että mitä voisin tehdä ettei kaikki mee pieleen. Joo, kaikki painaa liikaa taas. Kaikki painaa pään tänää.'

Ei oo paha olla, eikä hyvä. Meen niin tasasen tappavan suoraan eteenpäin tätä tyhjää elämää, että ei mitään järkeä. Vähän niinku kirja missä ei oo mitään juonta, mutta luet sitä silti, koska et kehtaa jättää kesken. Ja lopussa tajuat, miten turhaa se olikaan. 

Nousen, teen asioita, meen takas nukkuu. Mutta en elä. 

Kuinka ironista, että kirjotin just toisiks edelliseen postaukseen minä elän biisin sanat. Hahaha.  

Mitä me tehtiin väärin

Kuka vaan voi olla onnellinen. Tai ainakin yrittää. Jos keskittyy siihen hyvään mitä itsellä on ja mitä ympärillä tapahtuu. Mutta entä jos ei voi, eikä halua sulkea pahoja asioita ympärillä? Kun sä tunnet toistenkin pahan olon, näät sen niiden silmistä, olemuksesta. Kun kukaan muu ei huomaa. Vaan sä. Tai kun eläimiä kohdellaan väärin, oikeesti. Kun maailma on joskus luotu, mä en usko että se on tarkoitettu siihen että ihmiset talloo eläimet lyttyyn, käyttää niitä hyödykseen. Saatana vielä 2015 luvulla pukeudutaan turkiksiin ja kidutetaan viattomia eläimiä sen takia? Mä en suostu ymmärtää sitä ees sillon ku ihmisillä ei ollu muita selviytymiskeinoja, vaikka eläimillä oli, se ei oikeuta viemään niiden elämää jotta te saatte omanne. Niin sitä vähemmän ymmärrän nyt. Musta tuntuu joskus, että nään ja tunnen enemmän ku muut. Tai ainakin tunnen.  Kaikkea. Rakkautta, vihaa, surua, pettymystä... Lista jatkuu.
Me synnyttiin tähän paskaan. Lapsuus elettiin onnellisessa kuplassa, jossa luultiin kaikkien olevan hyviä, eläinten onnellisia siellä metsässä, ja maailmassa rauha. Ainakin mä luulin niin. Me synnyttiin tänne tajuamaan miten perseellään kaikki on, yrittämään auttaa ja tehdä jotain oikein samalla kun puolet väestöstä taas tekee kaikkensa rikkoakseen sen mikä vielä on hyvin. Mä voisin keskittyä omaan elämään, asioihin jotka tekee mut onnelliseksi. Mutta mä en pysty. Mä en haluaisi enää nähä ku elämä jatkuu täällä, paha lisääntyy. Rakkaus on jossain maassa kuolemantuomio. MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA?
Sodat, raiskaukset, nälänhätä, väkivalta, suvaitsemattomuus, heikompien alas painaminen... mä en voi ymmärtää.

Kaikki mikä alkaa, loppuu joskus. Mä kysyn, että milloin maailma loppuu?
Olisi jo aika. Ihmiset ei enää voi pysäyttää tätä.

Minä elän

Kuuletko äänet rumpujen
ne soittaa juuri sinulle
Tämä on päiväsi ei kenenkään muun
Mustavalkeasta joukosta poikkean
tuntemattomalle hymysi osoitat
se katsoo sua kuin mielenvikaista

Mut ei se haittaa mitään
koska et välitä enää
tuntematta tuomita saa
Koska kyyneleesi kuivaa
joku joka on päättänyt tehdä niin
palalta sun uskon ihmeisiin
Voit elää niin

Kuin viimeistä päivää täällä
kokeillaan kepillä jäätä
antaudu ehdoitta rakastaa silläkin uhalla
että turpaan saat
Vielä kuolinvuoteellas huutaa voit
Minä elän, Minä elän

Heität kadun miehelle lantin
Hän sua kiitokseksi tansiin
korvaasi kuiskaa
"muista lapsenmieli vaikka ruumis kuihtuis pois"
Mustavalkeasta joukosta poikkeaa
tuntemattomille hymynsä osoittaa
ne katsoo sitä kuin mielenvikaista

ElliNoora-Minä elän

Siihen suuntaan vihjasin et jättäkää jo rauhaan tai tehkää se lobotomia

Mä en ikinä riitä. En muille, enkä itselleni. 

Enkä edes mun perheelle, oon pettymys.

Miten ihminen voi syntyä näin täydellisen epätäydellisenä, ja kasvaa jatkuvasti huonompaan suuntaan.

Mua suorastaan raivostuttaa kun mulle sanotaan, että mä osaan jotain. Mä tasantarkkaan tiedän etten osaa, MÄ TIEDÄN. En oo lahjakas missään, vaikka yrittäisin, huomaan aina jääväni mun ystävien peittoon. Kaikki on laihempia, kauniimpia, fiksumpia ja taitavampia esim. sosiaalisissa tilanteissa. 

Monesti kun vietän aikaa ihmisten kanssa, huomaan että ahdistus siitä miten olen niin toivottoman joukkoon sopimaton hiipii selkärankaa pitkin jokapuolelle kehoa ja pakottaa menemään pois, tai olemaan vaan hiljaa. Kun kaikki nauraa, ja avaan suuni, niin siinä viimeistään hiljenee koko porukka.

Ja niin hauskaa, facebook näyttää jokapäivä mulle muistoja monen vuoden takaa, ja pitää muistaa taas mitä mulle on sillon kirjotettu seinälle, x100.

'Ihan mukava, mut aika outo välillä'

'Nätti ja hauska, mut outo, hyvällä tavalla'

OUTO HYVÄLLÄ TAVALLA?

Onko sellasta ees olemassa?

-Jep sitä mäkin...

Veri valuu valtoimenaan

Tuntuu että mun pahimmat ajatukset, ahdistukset ja pahin mahdollinen itseinho on kaikki tullut porukalla kyläilemään. Johtuu varmaan kaikesta stressistä, en tiedä. Tiesin kai mä että en jaksa vielä koulua, mutta piti kai vakuuttaa itelleen pystyvänsä samaan mihin muutkin. 

Tää tapahtuu ku jäät yhtäkkiä ilman mitään tukea tai apua. 

Ei mulla muuta. Ahdistaa. 

Helsinki

Elämä on taas ihanan epävakaata <3

Mielialat heittelee hulluna, ja viidessä minuutissa hyperaktiivisesta, epätoivoon ei oo ollu ihme ei mikään näinä päivinä. Ja oon kyllä raastanu näiden lähellä pyörivien ihmisten hermoja sillä. Ehkä tää tässä taas tasaantuu. 

Onhan tässä ollut isoja muutoksia. Nyt oon asunut kuukauden Helsingissä, ylihuomenna alkaa koulu hotelli- ja ravintola linjalla. Jännittää tosi paljon millasia ihmisiä siellä on, ja saanko ylipäätään kavereita sieltä. Toisaalta taas kiva saada päiviin jotain tekemistä, vaikka pelkään samalla että väsyn nopeeta siihen. Mutta en aseta vielä liian korkeita tavotteita itelleni sen suhteen. Sen oon tajunnut, että jos mä aion joskus parantua kokonaan, mun pitää kuunnella itseäni tosi paljon. Se on loppupeleissä ainoa tapa päästä eteenpäin.

On taas jäänyt tää kirjottelu hyvin paljon tänne, meinasin että poistan koko blogin, ei kukaan kuitenkaan lue. Mutta kirjottaminen tekee välillä hyvää, kirjotan sit vaikka vaan itelleni. Miks ei.

Helsinki on ollu kyllä jees, koti ikävä luonnollisesti painaa välillä, ootan kyllä että pääsen käymään Kuopiossa, näkee niitä kavereita siellä, ja Äitiä ja koiria :)  Mut kyllä mä nautin tääl.

 xoxo & tsemppiä kaikille syksyyn !

TABU

'En jaksa. Musta tuntuu että olisi helpompi kuolla. Olisinkohan onnellisempi, jos laihduttaisin 20kg. Pitäiskö mun hypätä vaan seuraavan junan alle.'

Mielenterveys ongelmat tuntuu olevan valitettavan monelle tabu, niistä ei puhuta ääneen.

'Yritä vähän edes hymyillä, niin ihmiset ei huolestu'

'Sano että lopetit koulun kesken, koska se ei ollut sulle oikea ala'

'Älä sit mainitse, että asut kuntoutuskodissa'

Noi lauseet oon kuullut monen monta kertaa.

Tietenkin mä myös ymmärrän jollain tavalla ihmisiä, jotka multa pyytää noita asioita. Mutta onhan se inhottavaa joka paikkaan mennessään keksiä valheita, tekosyitä, ja esittää että on ok, vaikka todellisuudessa tuntuu että kaikki kaatuu päälle.

Masennus tappaa, henkisesti ja pahimmassa tapauksessa fyysisestikkin. Ja mä luulen, että kukaan ei lopeta elämäänsä koska oikeasti haluaa kuolla, vaan koska ei kestä sitä tuskaa, epätoivoista oloa, ja niitä ikäviä ajatuksia joita aivot kokoajan ihmiselle syöttää.

'Parantuminen on susta itsestä kiinni'

Totta.

 Mutta ei niin yksinkertaista. Sä et voi vaan päättää että parannut. 

Mä haluan parantua, tottakai.

Eikä asiat enää ole niin huonosti mitä ne on ollut, mutta pitkä prosessi se on.

Yrittämiseenkin väsyy, jos tuntuu että ei saa toivottua tulosta aikaseks, niin meneehän siinä toivo, oli asia mikä hyvänsä.  

Myös ne tilanteet oon nähnyt, kun on vaan yksinkertaisesti niin pohjalla, että voimia tai edes kiinnostusta ottaa askel eteenpäin ei oo. Haluais vaan antaa sen kaiken pahan viedä mukanaan.

Mutta yleensä sieltä on noustu, ei ikinä yksin, mutta muiden avulla.

Mä en aio enää olla hiljaa, enkä mä aio valehdella.

Mä en halua hävetä. 

Koska mulla on asiat kuitenkin suhteellisen hyvin nyt, mä en piiloudu enää valheiden taakse. 

"Moni asia ois vaan hyvä jättää löytämät,
mut mä oon rehellinen en osaa itteäni höynäyttää.
Mä kerron kaiken ja järkytyn itekin.
Mä oon vaikee luonne, äläkä vittu kysy miten nii.
Mä tiedän et se on muotii olla outo nykysin,
mut oisin jotain iha muuta, jos mä vaan pystyisin.
Mitä mielellä, en ymmärrä mieltäni.
Mieli puhuu kauniita, en puhu samaa kieltä.
Koitan puhuu ajatuksii ulos kielelläni,
ja kieli vaan puhuu.
Mieli ei oo samaa mieltä.
Kaunis on sekavaa ja sekava kai kaunista.
Se paha, paha olo tuntuu pahalta täl sekalla.
Mut sekunnin päästä voi kirkastuu taas taivas,
ja mä tunnen, että jokainen lahja on kirous ekana."
 

Minä olen muuttunut itseluottamus nollassa

Tylsä. Hiljanen. Liian äänekäs. Liian lihava. Outo. Tyhmä. Naurettava. Hävettävä.

En tiedä. Ei mulla muuta, nää on päivittäisiä ajatuksia, aina, uusien ihmisten kanssa. Tuttujen kanssa. Joka helvetin päivä. Ja kyllä siitä aina muistutetaankin, tavalla tai toisella.

Ja kai sitäkin pitää pyytää anteeksi, että mä en osaa pitää mitään kivaa lifestyle blogia. Vaikka yrittäisin, ei siitä koskaan tulis mitään. Mikään päivä ei oo ikinä samanlainen, koska tunnen liikaa, ajattelen liikaa. Ja oon liian vähän.

Harmi, että ajatukset on pelkkää paskaa, vääryyttä, huonommuutta. Kokoajan.

Mutta sitä mä olen.

Olin eilen Cian luona, ja otettiin siinä ulkona parit kuvat kun oli niin nätti sää.

Mä oon tosiaankin huono olemaan kuvissa, jos hymyilen, se näyttää tosi luonnottomalta.

No, suurin osa mitä Cia räpsi oli enemmän tai vähemmän tilannekuvia, kun katoin niitä, mietin että tosiaanko mä muka näytän tolta aina kun mä hymyilen.

Johanna Kurkela-Kuolevainen

Inhottavaa olla näin negatiivinen, mutta tuntuu että elämä ei anna muuta ajateltavaa. Eikä mieli.

We're living in hell

Kun menee pari päivää hyvin, sitä ajattelee aikaa eteenpäin, miten kaikki menee niin sujuvasti.

Mutta ei se koskaan niin mee, mun kohdalla. Enkä mä koskaan opi siihen.

 Voin täysin vakuuttaa olevani onnellinen, kun tunnin päästä jo itken miten kaikki elämässä on huonosti. Tää päivä taas näytti sen, harmittaa että niin pienet asiat voi pilata koko loppupäivän. 

Enkä mä oikeastaan missään pilvilinnoissa edes elä, sillon kun menee hyvin.

Mun 'hyvin' tarkoittaa sitä, että jaksaa hengittää, hymyillä ja ei ahdista ihan hirveesti kokoajan.

Viime päivinä, tai oikeestaan viikkoina oon ollut aika tylsää seuraa.

Nään kyllä melkein jokapäivä ihmisiä, mutta hirveästi mä en puhu, tai välttämättä edes jaksa vastata jos mulle puhutaan. Ja myöhemmin siitä tulee morkkis: Miks en jaksanut? Miks en ees yrittäny hymyillä?

Jos huominen päivä ois vähän parempi...

 

Ihmissuhteet

Ihmissuhteet. 

Ehkä elämän ihanin, ja samalla vituttavin ja raastavin asia.

On tuttuja, kavereita, ystäviä ja ehkä muutama paras ystävä. 

Mulla on tällä hetkellä, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni sellasia ihmisiä, jotka on nähnyt musta todellakin kaikki puolet. Ensimmäisenä haluun mainita Cian.

 Cia on ollut mun huonekaveri, ja asunut saman katon alla vuoden. 

Se on nähnyt mun itkupotkuraivarit, ahdistukset ja aamu kiukut kun paiskon ovia.

Mutta hänen kanssa oon myös ollut niin onnellinen kun voin olla, oon nauranut mahani kipeäksi ja nauranu räkäsesti kun jotain 'hauskaa' tapahtuu.

Cia on myös valehtelematta nostanut mun itseluottamusta, ihan pienillä asioilla. Esim jos haluan megaforcen, ja meillä ei oo kun pullokuitti, parikymmentä senttiä tilillä ja käteistä, niin se megishän ostetaan sieltä kaupasta. Vaikka vähän hävettäiskin :D

Hyvä ystävä, on se joka kuuntelee. Tietää sun noloimmatkin asiat, tietää sun menneisyyden ja asiat joista ei puhuta muille. 

Jonka kanssa voi pitää hauskaa, ja riekkua baarissa koko yön, tanssimassa peto on irti biisin tahdissa.

Jonka kanssa voit istua vaan hiljaa, tuijottaa puhelimen ruutua.
Eikä tuu vaivaantunut olo.