Minä elän

Kuuletko äänet rumpujen
ne soittaa juuri sinulle
Tämä on päiväsi ei kenenkään muun
Mustavalkeasta joukosta poikkean
tuntemattomalle hymysi osoitat
se katsoo sua kuin mielenvikaista

Mut ei se haittaa mitään
koska et välitä enää
tuntematta tuomita saa
Koska kyyneleesi kuivaa
joku joka on päättänyt tehdä niin
palalta sun uskon ihmeisiin
Voit elää niin

Kuin viimeistä päivää täällä
kokeillaan kepillä jäätä
antaudu ehdoitta rakastaa silläkin uhalla
että turpaan saat
Vielä kuolinvuoteellas huutaa voit
Minä elän, Minä elän

Heität kadun miehelle lantin
Hän sua kiitokseksi tansiin
korvaasi kuiskaa
"muista lapsenmieli vaikka ruumis kuihtuis pois"
Mustavalkeasta joukosta poikkeaa
tuntemattomille hymynsä osoittaa
ne katsoo sitä kuin mielenvikaista

ElliNoora-Minä elän

Siihen suuntaan vihjasin et jättäkää jo rauhaan tai tehkää se lobotomia

Mä en ikinä riitä. En muille, enkä itselleni. 

Enkä edes mun perheelle, oon pettymys.

Miten ihminen voi syntyä näin täydellisen epätäydellisenä, ja kasvaa jatkuvasti huonompaan suuntaan.

Mua suorastaan raivostuttaa kun mulle sanotaan, että mä osaan jotain. Mä tasantarkkaan tiedän etten osaa, MÄ TIEDÄN. En oo lahjakas missään, vaikka yrittäisin, huomaan aina jääväni mun ystävien peittoon. Kaikki on laihempia, kauniimpia, fiksumpia ja taitavampia esim. sosiaalisissa tilanteissa. 

Monesti kun vietän aikaa ihmisten kanssa, huomaan että ahdistus siitä miten olen niin toivottoman joukkoon sopimaton hiipii selkärankaa pitkin jokapuolelle kehoa ja pakottaa menemään pois, tai olemaan vaan hiljaa. Kun kaikki nauraa, ja avaan suuni, niin siinä viimeistään hiljenee koko porukka.

Ja niin hauskaa, facebook näyttää jokapäivä mulle muistoja monen vuoden takaa, ja pitää muistaa taas mitä mulle on sillon kirjotettu seinälle, x100.

'Ihan mukava, mut aika outo välillä'

'Nätti ja hauska, mut outo, hyvällä tavalla'

OUTO HYVÄLLÄ TAVALLA?

Onko sellasta ees olemassa?

-Jep sitä mäkin...

Veri valuu valtoimenaan

Tuntuu että mun pahimmat ajatukset, ahdistukset ja pahin mahdollinen itseinho on kaikki tullut porukalla kyläilemään. Johtuu varmaan kaikesta stressistä, en tiedä. Tiesin kai mä että en jaksa vielä koulua, mutta piti kai vakuuttaa itelleen pystyvänsä samaan mihin muutkin. 

Tää tapahtuu ku jäät yhtäkkiä ilman mitään tukea tai apua. 

Ei mulla muuta. Ahdistaa. 

Helsinki

Elämä on taas ihanan epävakaata <3

Mielialat heittelee hulluna, ja viidessä minuutissa hyperaktiivisesta, epätoivoon ei oo ollu ihme ei mikään näinä päivinä. Ja oon kyllä raastanu näiden lähellä pyörivien ihmisten hermoja sillä. Ehkä tää tässä taas tasaantuu. 

Onhan tässä ollut isoja muutoksia. Nyt oon asunut kuukauden Helsingissä, ylihuomenna alkaa koulu hotelli- ja ravintola linjalla. Jännittää tosi paljon millasia ihmisiä siellä on, ja saanko ylipäätään kavereita sieltä. Toisaalta taas kiva saada päiviin jotain tekemistä, vaikka pelkään samalla että väsyn nopeeta siihen. Mutta en aseta vielä liian korkeita tavotteita itelleni sen suhteen. Sen oon tajunnut, että jos mä aion joskus parantua kokonaan, mun pitää kuunnella itseäni tosi paljon. Se on loppupeleissä ainoa tapa päästä eteenpäin.

On taas jäänyt tää kirjottelu hyvin paljon tänne, meinasin että poistan koko blogin, ei kukaan kuitenkaan lue. Mutta kirjottaminen tekee välillä hyvää, kirjotan sit vaikka vaan itelleni. Miks ei.

Helsinki on ollu kyllä jees, koti ikävä luonnollisesti painaa välillä, ootan kyllä että pääsen käymään Kuopiossa, näkee niitä kavereita siellä, ja Äitiä ja koiria :)  Mut kyllä mä nautin tääl.

 xoxo & tsemppiä kaikille syksyyn !