Kun menee pari päivää hyvin, sitä ajattelee aikaa eteenpäin, miten kaikki menee niin sujuvasti.
Mutta ei se koskaan niin mee, mun kohdalla. Enkä mä koskaan opi siihen.
Voin täysin vakuuttaa olevani onnellinen, kun tunnin päästä jo itken miten kaikki elämässä on huonosti. Tää päivä taas näytti sen, harmittaa että niin pienet asiat voi pilata koko loppupäivän.
Enkä mä oikeastaan missään pilvilinnoissa edes elä, sillon kun menee hyvin.
Mun 'hyvin' tarkoittaa sitä, että jaksaa hengittää, hymyillä ja ei ahdista ihan hirveesti kokoajan.
Viime päivinä, tai oikeestaan viikkoina oon ollut aika tylsää seuraa.
Nään kyllä melkein jokapäivä ihmisiä, mutta hirveästi mä en puhu, tai välttämättä edes jaksa vastata jos mulle puhutaan. Ja myöhemmin siitä tulee morkkis: Miks en jaksanut? Miks en ees yrittäny hymyillä?
Jos huominen päivä ois vähän parempi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti