Kuka vaan voi olla onnellinen. Tai ainakin yrittää. Jos keskittyy siihen hyvään mitä itsellä on ja mitä ympärillä tapahtuu. Mutta entä jos ei voi, eikä halua sulkea pahoja asioita ympärillä? Kun sä tunnet toistenkin pahan olon, näät sen niiden silmistä, olemuksesta. Kun kukaan muu ei huomaa. Vaan sä. Tai kun eläimiä kohdellaan väärin, oikeesti. Kun maailma on joskus luotu, mä en usko että se on tarkoitettu siihen että ihmiset talloo eläimet lyttyyn, käyttää niitä hyödykseen. Saatana vielä 2015 luvulla pukeudutaan turkiksiin ja kidutetaan viattomia eläimiä sen takia? Mä en suostu ymmärtää sitä ees sillon ku ihmisillä ei ollu muita selviytymiskeinoja, vaikka eläimillä oli, se ei oikeuta viemään niiden elämää jotta te saatte omanne. Niin sitä vähemmän ymmärrän nyt. Musta tuntuu joskus, että nään ja tunnen enemmän ku muut. Tai ainakin tunnen. Kaikkea. Rakkautta, vihaa, surua, pettymystä... Lista jatkuu.
Me synnyttiin tähän paskaan. Lapsuus elettiin onnellisessa kuplassa, jossa luultiin kaikkien olevan hyviä, eläinten onnellisia siellä metsässä, ja maailmassa rauha. Ainakin mä luulin niin. Me synnyttiin tänne tajuamaan miten perseellään kaikki on, yrittämään auttaa ja tehdä jotain oikein samalla kun puolet väestöstä taas tekee kaikkensa rikkoakseen sen mikä vielä on hyvin. Mä voisin keskittyä omaan elämään, asioihin jotka tekee mut onnelliseksi. Mutta mä en pysty. Mä en haluaisi enää nähä ku elämä jatkuu täällä, paha lisääntyy. Rakkaus on jossain maassa kuolemantuomio. MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA?
Sodat, raiskaukset, nälänhätä, väkivalta, suvaitsemattomuus, heikompien alas painaminen... mä en voi ymmärtää.
Kaikki mikä alkaa, loppuu joskus. Mä kysyn, että milloin maailma loppuu?
Olisi jo aika. Ihmiset ei enää voi pysäyttää tätä.
Koeta suojella itseäsi ja älä ime tietoa kaikkea maailman pahuudesta. Ja toisen surun ja tuskan ei saa antaa upottaa itseä, siitä ei hyödy kukaan jos siellä kuopassa on kaksi. Tämä on karua ja joutunut sen itse kokemaan, että jätin tukemisen vahvemmille.
VastaaPoista