Jos sä haluut lentää mun kaa, niin sun pitää pitää kiinni siitä mistä sanot

Miten uskaltaa rakastaa, tai ylipäänsä elää, kun pelkää menettävänsä jonkun. Mä en halua tehdä väärin, sanoa väärin, en uskalla edes puhua kaikesta. Enkä mä tiedä, pelottaako mua nimenomaan se menettäminen, vaan se mihin mun ajatukset menee sitten. Ja itseinho. Mua pelottaa että menetän samalla itteni. Vaikka tää pelko onkin ehkä turha, se estää mua olemasta, tekemästä.

Mä saan just ja just pidettyä itteni pinnalla nyt. Mä en voi kattoa yhtään surullisia leffoja, ajatella mitään surullista. Hankalaa jutella kenenkään kanssa niiden menetyksistä, kun tuntuu et se vetää mut mukaansa. On ihan helvetin vaikeeta pysyä vahvana, jos tarttuisin mihinkään kunnolla, se veis mut mukanaan. Ja ahdistaa se, että yhdellä ihmisellä on valta tuhota mun koko elämä. Mä en haluais että sitä on kenelläkään...

Kukaan ei ymmärrä mua, oon loppujen lopuks niin yksin asioiden kanssa. Vaikka mulla onkin ihania ystäviä ympärillä...

Ei vaan saa ajatella liikaa. Niin mä oon tähänkin asti pärjännyt.

Lost

Mitä mulle tapahtuu.

Voi ku joku joskus jotain, mut ei kukaan koskaan mitään vaan kaikki aina vaan.

Vituttaa et vituttaa. Tää on niin tätä, ja sit se vaan kasvaa enkä osaa olla enää normaali. En vaan voi. Kaikki on paskaa. Kun noi nauraa tuolla on paskaa, ihan sama mitä ne puhuu tuolla, on paskaa. Mutta noh, kivempaahan teillä on ilman mua. Istun mun huoneessa, ja kuulen heti miten niiden äänensävy muuttuu kun mä lähden pois. Ne nauraa, ne puhuu, ne juo. Niin mäkin juon, mutta en naura. En en en, varmasti en. Vihaan teitä, koska vihaan itteäni. 

Ja tyhmintä tässä on, että kaikki johtuu musta. Aina. Never going to be normal.

Mä toivon et sä kuolet sisältä. Et sul on mies ja timantteja ja ontto elämä.

En osaa syödä normaalisti, liikkua normaalisti. Syön joko liikaa, tai liian vähän. En edes tiedä mitä haluan tehdä 'isona'.

En osaa elää normaalisti. Viikonloput vaan olen, ja sekin tuntuu äärettömän raskaalta välillä. 

Eikä mulla oikeestaan ees oo paha olla. Mut oon jotenki tosi vihanen ja ärsyyntynyt kokoajan. Ei se mua sinänsä haittaa, paitsi siltä osin kun tiuskin mun läheisille ja pilaan niiltä fiilikset. 

En oikein saa mistään kiinni. 

'Daddy you were always somewhere, and Mommy I live out of the town. So tell me how could I ever be normal somehow, you tell me this is for the best, so tell me why am I in tears? 

Kelle täällä pitää maksaa, ettei kaikki olis niin paskaa

Menee ehkä liian hyvin sille, että osaisin edes kirjottaa mitä kuuluu. Tää on nyt hetken tällästä kivaa, tää elämä, millon jaksaa olla onnellinen hetkissä, ja nauttia pienistä jutuista. Kyllä mä tiiän, että se on kaukana tai lähellä kun tuntuu et maailma painuu niskaan. Ihmisen mieli on kyl iha hullu! Mut sen takii pitää nauttii, pienistä hetkistä ja asioista. Yh miten kliseistä, mä en oikeesti osaa kirjottaa kivoista asioista vaikka niistä nautinkin. Onneks ne voi elää!!!

Mut ihanaa syksyä tyypeille! Ihanaa et hengitys höyrystyy aamulla kun lähet liikenteeseen, mut toisaalta en kyl odota yhtään talvea, lunta ja kylmää. Vaikka tosin, en tiedä mitä Helsingin talvelta pitäs odottaa.

 Tää syksy sais kestää pidempään, ja siitä suoraan kesään :-)  Peace&Love